Ikaalisten kaupunki on Kuntarekryn uusin asiakas

25.10.2019

Kuntarekryn kattavuus Pirkanmaalla kasvoi entisestään, kun Ikaalisten kaupungissa otettiin Kuntarekry käyttöön lokakuun alussa. Ikaalisissa on jo julkaistu ensimmäiset työpaikkailmoitukset ja esimiehet ovat tyytyväisiä käyttöönoton ensi vaiheeseen. 

– Kuntarekryn käyttöönotto on lähivuosina noussut säännöllisesti esiin. Nyt tälle oli oikea aika. Kuntarekry on erinomainen työkalu rekrytointiprosessimme sujuvoittamiseksi ja yhdenmukaistamiseksi. Olemmekin jo päässeet konkreettisesti leanaamaan ja parantamaan rekrytointiprosessiamme. Käyttöönotto on edelleen kesken, mutta olemme jo julkaisseet kolme ilmoitusta. Alkukokemukset ovat erinomaiset. Järjestelmän käyttö on ollut helppoa ja selkeää, iloitsee varhaiskasvatuksen päällikkö Mari Takkinen.

Ensimmäiset julkaistut työpaikkailmoitukset ovat hallinto- ja toimistotyön sekä sosiaalialalta.

– Olen työurani aikana ollut käyttöönottamassa useita sähköisiä järjestelmiä ja tämä on ehdottomasti ollut sujuvin ja helpoin prosessi. Ihan koko prosessin läpiviennistä rekrytointipäätöksen tekemiseen saakka meillä ei vielä ole kokemusta, mutta odotukset ovat korkealla. Myös muilta esimiehiltä palaute on ollut tähän saakka pääsääntöisesti positiivista. Tästä on hyvä jatkaa, tiivistää Mari Takkinen.

Ikaalisten kaupungin avoimet työpaikat Kuntarekryn sivuilla