Sijaisrekisteri kuuluu Kuntarekry.fi-palveluun

24.10.2018

Kun muuttolinnut lähtevät, nuhakuumeet ja flunssat palaavat. Sijaisia tarvitaan ja yleensä aina lyhyellä varoitusajalla. Kuntarekry.fi-palveluun kuuluu sähköinen sijaisrekisteri. Sen avulla sijaiset järjestyvät jopa muutamassa minuutissa. Rekisteri kertoo ajantasaiset käytettävyystiedot, ja sijainen saa tiedon työkeikasta tekstiviestillä tai keikkakalenterista.

- Olen tehnyt kymmenittäin sijaishakuja, eikä ole ollut yhtään hakua, johon en olisi sijaista saanut. Sijaiset löytyvät todella nopeasti, meillä keskimäärin alle viidessä minuutissa, Kuusiston koulun rehtori Seppo Aarnio Kaarinasta kertoo. 

Rehtorin lisäksi myös sijaiset antavat positiivista palautetta sähköisestä sijaisrekrytoinnista.

- Rehtoreille on viestitetty, että aina kun, joku tulee sijaiseksi. Hänelle annetaan linkki, miten jatkossa toimitaan. Linkit Kuntarekryyn löytyvät myös Kaarinan kaupungin verkkosivuilta ja mol.fi:stä. 

- Kuntarekry sopii opettajien ja sijaisten rekrytointiin erinomaisesti. Suosittelen sitä ehdottomasti, Aarnio sanoo. 

Voit hakea ja kiinnittää sijaisia myös älypuhelimella ja tabletilla. Sijaisrekisteri sisältyy käyttäjätunnuskohtaiseen kuukausimaksuun. Saat sen käyttöösi helposti valmiilla asetuksilla.