opettajan perehdytys
03.09.2019 Toni Saalasti Perehdytys

Koulut alkoivat - miten sujui opettajien perehdytys

Perehdytys Prosessi Trendit Työsuhde

Koulut ovat jälleen alkaneen ja uusien koululaisten mukana monissa kouluissa aloitti myös paljon uusia opettajia. Uusi työntekijä, oli hän sitten opettaja, sairaanhoitaja tai toimistohenkilö, tarvitsee kunnollisen perehdytyksen uuteen työhönsä. Suunnitelmallinen perehdytys mahdollistaa sen, että henkilökunnalla on riittävä tietotaito ja osaaminen työssä pärjäämiseen. Nyt kun muutama viikko on kulunut ja pahin pöly laskeutunut, on hyvä hetki tutkia miten uusien opettajien perehdytys sujui. Mikä meni hyvin ja missä jäi parannettavaa? 

SOOL:n selvityksen mukaan suuri osa opettajista ei koe saavansa riittävää perehdytystä työhönsä. Tutkimuksessa on kuitenkin havaittu, että hyvällä perehdytyksellä on positiivisia vaikutuksia opettajan ammattiin sitoutumisen ja työssä suoriutumiseen. Myös OAJ on herännyt tähän ongelmaan ja alkanut kehittämään perehdytysprosessiaan huonetaulumallilla. Askelia parempaan suuntaan on otettu.

Opettajan perehdytys

IF on markkinoinut hienosti ekaluokkalaisten kouluturvallisuutta tarjoamalla kaikille ekaluokkalaisille heijastavan keltanokka lippiksen. Samanlaista apua ja turvaa voi kaivata myös ensimmäisiä päiviä töissä oleva opettaja. Uuden opettajan perehdytyksessä tulisi ottaa huomioon paljon eri asioita aina lainsäädännöllisistä asioista, yhteisiin toimintatapoihin ja itse työtehtävien sisältöön. Perehdytykseen tulisi varata myös riittävästi aikaa ja sen tulisi jatkua läpi lukuvuoden. Vielä ei ole myöskään liian myöhäistä aloittaa, jos ensimmäiset viikot menivätkin ohi.

Sähköinen perehdytyssuunnitelma mahdollistaa perehdytyksen toteuttamisen ja seurannan laadukkaasti. Perehdytyksestä vastaa yleensä esimies, mutta taataksesi laadukkaan perehdytyksen, kannattaa perehdytykseen ottaa mukaan myös muita kollegoita. Perehdytys tulisi myös jakaa pitemmälle aikavälille ja sen etenemistä tulisi seurata säännöllisesti. Alla olevalla lomakkeella voit ladata opettajan perehdytyksen mallipohjan. Voit muokata sitä vapaasti oman organisaatiosi perehdytysmallia vastaamaan. Perehdytysmallipohja antaa sinulle hyvät avaimet kehittää opettajiesi perehdytystä.

 

Lataa opettajan perehdytyssuunnitelma
Lisää sähköpostiosoitteesi ja klikkaa tilaa, niin saat mallipohjan sähköpostiisi.
 

Intro on työntekijöiden perehdyttämiseen erikoistunut ohjelmisto, joka on suunniteltu nopeuttamaan uusien työntekijöiden siirtymistä tuottavaan työhön ja helpottamaan perehdyttäjien työtä. Intro huolehtii puolestasi, että kaikki perehdytykseen liittyvät tehtävät tulevat tehdyksi ajallaan. Intro on täysin mobiiliyhteensopiva pilvipohjainen ohjelmisto. Tämä tarkoittaa sitä, että pääset käsiksi ohjelmistoon mistä tahansa ja millä päätelaitteella tahansa.

Tutustu Intro perehdytystyökaluun tarkemmin tästä

opettajan perehdytys
Opettajan perehdytyssuunnitelma Introssa